tiistai 22. toukokuuta 2012

Muinaista ja tynnyreitä

Hopeaketjukurssi on jo puolessa välissä. Olen saanut mielestäni paljon aikaiseksi ja oppinut vieläkin enemmän uutta. Nyt esittelen kaksi ensimmäistä työtäni, jotka on nyt viimeistelty ja kiillotettu. Hopean kuvaaminen osoittautui erittäin haasteelliseksi tehtäväksi tämmöselle amatöörille.

Ensimmäisenä opettelimme tekemään muinaisketjua 2in2.


Ketju on punottu 0.8mm:n hopealangasta, veivi 2.5mm. Lukkona pieni papukaijalukko. Ristin ostin kädentaitomessuilta eräältä rouvalta, joka oli sen itse tehnyt. Ristissä on kaunis kirkas kivi keskellä.


Tämä on rippilahja kummitytölle. Hiukan erilainen ja massivisempi kuin tavanomaiset rippiristit. Tästä tuli omasta mielestäni niin kaunis, että melkein harmittaa antaa pois. Onneksi jää kuitenkin sukuun.

Toisena työnä tein syntymäpäivälahjan miehelleni.


Solmioketju on tehty tynnyriketjusta, 0.8mm:n hopealangasta, veivi 3mm. Henkari on taivuteltu samaisesta langasta on leveydeltään noin 7cm, ketjun pituus noin 11cm.


Mies tykkäsi lopputuloksesta ja sovitteli sitä jo paidan nappiin solmion kanssa. Taitaa päästä tuleviin rippijuhliin ja häihin jo käyttöön.

Nyt kun on kiireellisimmät työt tehtynä, voin rauhassa tehdä omaa ranneketjuani. Siitä tulee melko leveä japanilainen 8in2 ja totesin sen heti alkuunsa melkoiseksi lenkkisyöpöksi. Mutta koska tykkään siitä ihan hirveästi ja tulee itselle, niin ei haittaa vaikka pörssi kuihtuu siitä hopealangan määrästä. Onpahan muutakin arvoa kuin tunnearvoa sitten. :)

~~~~

TeSa heitti minua kysymyshaasteella. Minun tulisi vastata 11 kysymykseen ja jatkaa sitä heittämällä haaste eteenpäin 11 blogille. Vastaan TeSan kysymyksiin, mutta en heitä haastetta tällä kertaa eteenpäin. Ken haluaa, voi vastata myös noihin TeSan tekemiin kysymyksiin. Tässä minun vastaukseni.

1. Milloin olet onnellisimmillasi?
Omassa kotona perheeni keskellä.

2. Millä alalla työskentelet?
Hoitoalalla.

3. Pidätkö työstäsi?
Pidän. Monipuolinen päivätyö. :)

4. Mikä oli lapsuuden haaveammattisi?
Kultaseppä tai eläinlääkäri. Hopeatyöt paikatkoon nyt kultasepän toteutumattomuutta, omat lemmikit ja hoitoala taas puolestaan eläinlääkärihaaveita.

5. Onko sinulla kesälomasuunnitelmia?
On! Enää 8 herätystä töihin ennen lomaa. Suomi-turnee tiedossa.

6. Asutko unelmiesi talossa?
En. Talo on myynnissä ja etsitään sitä oikeaa.

7. Onko sinulla kesämökkiä?
On kesämökki. Ei mikään huvila vaan ihana mökki.

8. Mitä puutarhasuunnitelmia sinulla on tälle kesälle?
Jos saisin haravoitua pihan nurmialueet. Kukkapenkkiin on tulossa perunamaa. Raparperia jo pukkaa maasta. Ei kesäkukkia.

9. Kesän paras maku?
Tuoreet marjat.

10. Onko yöpöydälläsi keskeneräinen kirja?
Ei ole. En lue kirjoja juurikaan.

11. Oletko jo tehnyt kasvihankintoja tänä keväänä?
En, enkä tee. :)

5 kommenttia:

  1. Voi hyvänen aika sentään. Miksi ihmeessä tekstit jää tommoseen valkoseen laatikkoon?? Auttakaa nyt joku. En saa niitä pois mistään. Tämä on muuttunut tämä bloggeri ihan eri näköiseksi enkä onnistu löytämään oikeaa kohtaa. Tietääkö joku?

    VastaaPoista
  2. Sie oot tainnut taustavärin tekstin värin lisäksi valita. eli se pensselin kuva a-kirjaimen vieressä. eli mistä valitaan noita tekstin muokkaus juttuja.. ymmärtääköhän tästä mun sepustuksesta mitään.

    kauniita ketjuja olet tehnyt. ihan vain hepreaa nuo erilaiset vääntimet.

    VastaaPoista
  3. En saanut valkoista tekstin taustaa poistettua, mutta kaikki muut asetukset sain ihan päin honkia... No, nyt loppuu jo järki, joten annetaampa olla hetken se tämän näköisenä.
    Niin ja kiitos kehuista :) Veivit ja langanvahvuudet on mulle muistiinpanona täällä. Tuskin niistä muille apua on...

    VastaaPoista
  4. Mut eihän nyt taustalla ole valkoista, vai mittee sie tarkoitat?

    Muistiinpanot on hyvä olla :)

    VastaaPoista
  5. Ei olekaan valkoista taustaa kun vaihdoin koko tekstilaatikon värin valkoiseksi ja samalla kaikki värit meni sekaisin, mutta lienee ei haittaa. :)

    VastaaPoista