sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Äidin seikkailijat

Syksyn aikana olemme perheen kanssa käyneet hiukan maailmalla lämmittelemässä. Äidin ei enää niin pienet seikkailijat ovat taas haukanneet palan maailmaa. Nyt on kuitenkin jo kotiuduttu ja ollaan arjessa tiukasti kiinni.


Äidin seikkailijat ovat todellakin seikkailijoita. Siirtyivät molemmat tänä syksynä partiossa sudenpennuista seikkailijoihin. Se tarkoitti uusien paitojen ja huivien hankintaa sekä äidille paljon ommeltavaa. Noin parisen kymmentä eri partiomerkkiä paitoihin piti käsin ommella. Tässä näkyy vain osa merkeistä jo paikoillaan.


Lisäksi sain idean säilyttää sudenpentupaitojen suoritusmerkit muistoksi pojille muiden keräämieni muistojen sekaan. Joten purin kaikki suoritetut merkit vanhoista paidoista ja päätin siirtää ne sudenpentuhuiviin. Aika kivan näköistä tulee. Vai mitä sanotte? Vielä kun vaan saisin nuokin ommeltua kiinni asti.


sunnuntai 18. elokuuta 2013

Avaimet talteen

Tämän rouvan tavarat on aina hukassa. Niin töissä kuin kotonakin. Kännykkä, avaimet, harja, kahvikuppi, tärkeät paperit... mikä milloinkin. Töissä tämä on aiheuttanut monia kiusallisia tilanteita ja hikikarpaloita otsalle, kun tärkeät avaimet ovat hukassa. Lukkojen vaihto tietäisi satojen, jos ei tuhansien eurojen laskua minun tapauksessani. Avaimet ovat tähän asti lojuneet millon missäkin. Taskussa, pöydällä, kaulassa. Kaulanauhasta luovuin, kun olin uittanut avaimet useampaan otteeseen kahvikupissa ja siten sotkenut myös työpaitani. Irrallaan ne taas eivät pysy mun matkassa millään. Niinpä kehittelin itselleni vartalomallin avainnauhan, eli voin siis pukea sen ylleni neuletakin alle kuin missien palkintonauhan ja avaimet kulkevat mukana toisella lonkallani. Sieltä ne eivät tipahda kahvikuppiin, mutta ylettää kuitenkin avaamaan ovet.


Käytin avainnauhaan erilaisia lasihelmi ja koruvaijeria. Avainhakanen on napattu jostain avainkaulanauhasta talteen. Tein välille lenkin ja lukolla sen voi kiinnittää siitä tavalliseksi kaulanauhaksi tai ihan tuonne vaijerin päähän "yliolan"-mallina. Kaulanauhana loppu vaijerista jää roikkumaan selkäpuolelle pitkin selkärankaa eikä häiritse. Halusin lukollisen version (tavallinen papukaijalukko) turvallisuudenkin vuoksi. Yksinkertainen metallilenkki antaa hätätapauksessa periksi ja aukeaa ilman että helmet pirisee samalla pitkin lattiaa.

Noh, helmet ja vaijeri vei nyt mennessään. Aina laukkuun hukkuville auton avaimille piti saada myös jokin kaunis jatke renkaaseen. Lähes samalla tyylillä syntyi avaimenperä myös niille.


Pahoitteluni muuten kuvien mahdollisesta huonosta laadusta. Kuvaan Samsung Galaxy S3 -kännykällä ja muokkaan kuvat miniläppärillä, joten teidän isoilla näytöillä ne saattavat olla melko epätarkkaa mössöä. Pääasiassa tämä on kuitenkin oma päiväkirjani enkä omaa valokuvaajan kykyjä, joten tähän on tyytyminen. :)

lauantai 17. elokuuta 2013

Keittiön uusi ilme

Kesätaukoni on ohi ja syksy on tullut. Neuleähkyä olen yrittänyt selättää, huonolla menestyksellä. Täytyy ilmeisesti suosiolla antaa hetken aikaa neuleiden olla. Ehkä ne alkavat taas joku päivä kiinnostaa.

Koruja tekisi mieleni tehdä, mielellään hopeasta, mutta en oikein osaa. Pitäisi päästä taas kurssittautumaan lisää. Kansalaisopiston kurssit eivät tällä kertaa sopineet mun aikatauluihin, joten jään odottelemaan muiden tahojen kursseja. Olisi kiva oppia taontaa, juotoksia ja kaikkea kivaa. Nythän olen vain kouluttautunut ketjuihin.

Tänään ompelin verhoja. Olen pantannut tätä, kun en mielestäni ole löytänyt sopivaa kangasta, jo 13 vuotta. Siis 13 vuoteen en ole vaihtanut verhoja keittiössä!!! Vanhoja on vaan aina tuunattu uuteen keittiöön muuttojen jälkeen. Tältä näytti keittiössä tänään aamulla.


Uuden kankaan löysin lopulta Jotexilta. Harmikseni kangas vaan oli leikattu ihan vinoon, vaikka langansuunta kyllä oli hyvin nähtävillä ja siitä johtuen verhoista ei tullut täydelliset. Koska tuohon vasemman puoleiseen ikkunaan ei yksi kankaan leveys riittänyt, jouduin jatkamaan verhoa, mutten enää onnistunut stemmammaan kuvioita... En sitten edes yrittänyt ja rumaltahan se liitos tuossa näytti. Rajasin sen kyllä pois teidän näkyviltänne ;) Toivottavasti meillä ei käy kovin tarkkasilmäisiä vieraita. Tänään illalla siis sama keittö näytti tältä.


Seuraavaksi taidan kokeilla miltä alkaa maistumaan nuo korutyöt (helmiä ja vaijeria). Onko niidenkin kohdalle iskenyt ähky? Kummaa hommaa kyllä.


keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Paljastus!

Nyt se on täällä! Kauan ja hartaasti odotettu SNY-paljastuspaketti. Sainkin aiemmin jo emolta viestiä, että joudun hiukan odottelemaan, mutta että minua ei ole unohdettu.

Paljastuspaketti oli IHANA!!!


Paketissa oli Koto living -lehti, Maisa ja Kaarina tyynynliina, koristeellisia nappeja ja ihana sydän-lintu-ikkunakoriste. Lisäksi oli 4 kerää Gjestal Nagano -lankaa (ihanat värit muuten!). Ja tietysti kesäisen mansikkaisia Lehmä-kermakarkkeja. NAM, mikä paketti. Ihastuin tuohon ikkunakoristeeseen heti. En ole mikään koristeiden ystävä ja en yleensä kotiini halua mitään ylimääräisiä koristuksia, mutta tämä on ihan loistava ja niin kaunis, että pääsee varmasti uuteen kotiimme tarkoin harkitulle kunniapaikalle. Kiitos SNY!

Ja sitten se itse paljastus. Tällä kierroksella minulle paketteja on lähetellyt hyvällä menestyksellä Lettu NeuleNirvana-blogista. Kiitos vielä kerran!!!!!

Nyt nukumaan ja iltalukemisena Koto living. :)

maanantai 20. toukokuuta 2013

Juhlaylläri

Sain tänään postia Snyltäni. Ihanan muistamisen syntymäpäivänäni, joka oli virallisesti siis eilen. Mitään pyöreitä en täyttänyt ja eihän nämä juhlapäivät enää samalta tunnu kuin lapsena. Mutta oli silti kivaa saada edes yksi lahja. Kiitos siis Snylle ihanasta koirakortista, kauniista rannekorusta ja pussukasta, joka pääsee mukaani reissuun "reissukorupussukaksi".


Olen minä tosin itse itselleni myös hankkinut lahjan, sen toimitus vaan kestää vielä hetken. Se on jotain isoa ja valkoista ja melko "ärhäkkää". Kuka arvaa mitä? Sopii muuten hyvin yhteen tuon saamani helmikorun kanssa. ;)

Ei siis vieläkään Sny paljastanut itseään vaan pysyttelee sinnikkäästi tuntemattomana. Sain myös viestisi Sny, kiitos siitä. Emo sen minulle ystävällisesti välitti. Toivottavasti kaikki kääntyy parhain päin. Jaksan kyllä täällä odotella.

Käsityörintamalla on joku stoppi menossa, en tiedä mistä se johtuu. Ähky? Harunikin on samoilla sijoillaan. Sen sijaan olen taas hankkinut jotain tuunattavaa, toivottavasti vain saisin siitä jotain aikaiseksi. Esittelen sitä sitten mahdollisesti myöhemmin.

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Sny-haastepaketti

Taas on kuukausi vierähtänyt, ilman yhtäkään uutta postausta. Tyhjiötä olen hiljalleen täytellyt ideoilla, en niinkään tekemisillä. Kaste-langasta Haruni on tekeillä, mutta nyt olen ollut viikon poissa kotoa, enkä ole reissussa ehtinyt kutoa ollenkaan.




Reissun aikana oli tullut huhtikuun SNY-paketti. Mahtavasti haasteita ja kaikkea. Novitan kesäneulelehti ja kolme eri huivi/sukkaohjetta haastamaan mun kutomisia. Muistikirja ja 4 kerää Teetee Pallasta, kaksi violettia ja kaksi luonnonvalkoista kerää. Niistähän saakin vaikka ja mitä! Tuhannet kiitokset Snyni!

torstai 21. maaliskuuta 2013

Pääsiäispaketti lämmittää

Tänään posti toi sydäntä lämmittävän pääsiäispaketin Snyltäni. Ja taas niin runsas paketti, että henkeä salpaa!


Vähän pääsiäisen koristeita. En ole mikään kova kodin koristaja, mutta nämä olivat kivoja. Serveteistä tykkään erityisesti. Pääsiäisservettejä minulla ei vielä ollutkaan. Enkä ole ehtinyt ruohojakaan kasvattelemaan. Nyt ei ole enää tekosyitä kun on siemenetkin kotona. Totta ne vielä ehtii pääsiäiseksi kasvaa.


 Ja hillitön määrä herkkuja. Posti oli hiukan pakettia paiskonut ja suklaalevy on ihan palasina, mutta ei haittaa :) Toffeekin on ihanaa, mutta ihan parasta näissä olivat nämä hauskat suklaalusikat; suklaan ja vadelma-valkosuklaan makuisina. Nämä siis liotetaan kuumaan maitoon. Miten ihana idea! En ole koskaan ennen nähnyt tällaisia. Säästän nämä sellaiseen omaan hiljaiseen hetkeeni ja nautiskelen ne vaikka hyvän neuleen kanssa. Sopivaa herkkua vilukissalle.


Ja katsokaa mitä ihanaa vilukissan lankaa! Lanka on harmaa Drops Lace 70% Baby Alpacaa ja 30% Mullberry Silkiä, ja niin ihanan hiuksen hienon ohutta. Snyni ehdotti, että tekisin tästä huivin. se siitä varmasti tulee. Lisäksi oli silmukamerkkejä ja minilämpötyyny.


Ja ei, lanka ei ole yhtään liian ohutta huivitarkoitukseen. Itse asiassa edellisen työn jälkeen on ollut melkoinen käsityötyhjiö. Olen etsinyt ohjeita netistä, löytämättä mitään, mitä haluttaisi tehdä. Nyt toiveissa olisi löytää kaunis puolipyöreä kesähuivinohje, jonka haluaisin toteuttaa jostakin ei-villalangasta. En vaan löydä ohjetta, enkä kyllä osaa valita lankaakaan sellaiseen. Syksyllä lähdemme 2 viikoksi helteeseen ja kaipaan jotain olkapäilleni iltaisin.

Kiitokset Snylle vielä kerran ihanasta paketista. Osaat kyllä lukea mun mieltymyksiä todella hyvin. Maltan tuskin odottaa seuraavaa pakettia.

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Pikkukalat

Päästiin lasten kanssa buzzaamaan Möllerin uutta Omega-3 Pikkukalat -tuotetta.

Buzzadorina saan kutsuja mukaan erilaisiin kampanjoihin, joissa saan testattavakseni erilaisia tuotteita tai palveluita. Lisäksi levitän tietoa tuotteesta ystävilleni ja tuttavilleni keskustelemalla heidän kanssaan, tai niin kuin tässä kampanjassa, bloggaamalla.

Möller kuvailee tuotteen olevan koko perheelle suunnattu omega-3 rasvahappo- ja D-vitamiinivalmiste. Tuote on muodoltaan kalamainen ja pehmeän purtava ja helposti nieltävä. Makua kuvataan hedelmäiseksi. Lisätietoja tuotteesta löytyy Möllerin nettisivuilta osoitteesta www.moller.fi


 Lapset 9v ja 10v odottivat tätä kovasti. Itse en ole koskaan näistä omega 3-valmisteista pitänyt, vaikka ne tärkeitä terveydelle ovatkin. Nauttiminen on ollut vastenmielistä maun ja nauttimista seuranneen närästyksen vuoksi. Oli valmiste sitten mikä tahansa.

Pakkaus on kivan pirteä. Paketin kalat tuoksuivat raikkaan hedelmäisille. Koostumus oli kuitenkin kovin pehmeä ja öljyinen. Jo läpipainopakkauksesta ulos painettaessa kalat muussaantuivat ja osa jäi myös kiinni folioon. Maku ei lasten mielestä ollut myöskään hyvä. Toinen ei suostunut testiä jatkamaan, toinen päätti syödä nämä äidin kaverina. Aikuiseen makuun nämä eivät maistuneet oikein miltään. Tuoksu oli paljon makua houkuttelevampi. Kalaöljyn maku kuitenkin puski näissäkin läpi ja oli tunnistettavissa, mutta ei mielestäni liian voimakkaana kuitenkaan. Närästystäkään tämä ei äidille aiheuttanut kuten muut valmisteet.

Öljyinen pinta ja pehmeä koostumus tekivät tuotteen käytöstä lasten kanssa melko sotkuista, kädet oli vähintäänkin pestävä tämän ottamisen jälkeen. Pohdin ratkaisua tuohon liian pehmeään koostumukseen (jotta nämä eivät jäisi syömättä) ja päätin kokeilla säilyttää kalat jääkaapissa ja siten saatiinkin kalat pysymään kasassa hyvin suuhun asti. Öljyisyyttä jääkaappisäilytys ei tietenkään vienyt pois.

Lopputulemana on, että lapset ei tykänneet mausta, äiti ei sotkuisuudesta. Ei tullut siis meille tästä päivittäistä rutiinia. Kehittelyä vaatii edelleen tuo tuotteen koostumus ja sen myötä helppokäyttöisyys.

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Inventaario

Aloin tekemään inventaariota neulonta- ja virkkaustarvikkeisiini SNY-kierroksen innoittamana. Samalla tuli siivottua tuo hävityksen kauhistus kuntoon. Lankoja en käynyt läpi, niitä kun on ihan hillitön määrä, iso arkku kanteen asti täynnä.

Puikot ja koukut:


*Pyöreässä peltirasiassa pyöröpuikkoja x määrä.
*Suorakulmaisessa peltirasiassa sukkapuikkoja x määrä.
*Pitkiä puikkoja pariton määrä, näitä tulee käytettyä enemmänki hopeatöissä kuin neulonnassa.
*Lakritsal-putkilossa virkkuukoukut, tunisialainen koukku ja kinnasneulat.
*omissa paketeissaan silmukan lepuuttajat iso ja pieni ja apupuikot 6kpl.

Kokoelmasta puuttuu muutamat pyöröpuikot ja yksi pieni silmukanlepuuttaja, jotka on keskeneräisissä töissä kiinni sekä ainakin yksi virkkuukoukku on projektipussukassa.

Muut apuvälineet:



*Kool Aideja 5pss
*hakaneuloja x määrä
*punakantisessa purnukassa silmukkamerkkejä x määrä
*kerroslaskuri
*puikonpään suojia 5kpl
*puikkomitta
*nauhamittoja 2kpl
*tupsukehikkopakkaus

Tästä kokoelmasta puuttuu ainakin yksi rullamitta, useita silmukkamerkkejä ja yksi puikonpäänsuoja. Mihin lie hävinneet.

Kirjallisuus:


*Stitch'N bitch, neulojan käsikirja
*Virkkauksen ilo
*Kierrekantinen on Neulomossa koottu omakustanne Varresta varpaisiin, sukkaohjekirja
*Suloiset sukat
*Käsityön pikkujättiläinen
*Askartelun pikkujättiläinen
*Punokset puikoille
*Pitsihuivit neuloen
*Mary Oljen Kauneimmat Käsityöt, oikea antiikkiaarteeni

Lehdet:


Lehdet lähinnä Novitaa, jota olen tilannut usseamman vuoden. Lisäksi irtonumeroita eri käsityölehdistä. Harmikseni olen hukannut johonkin Novitan sukkalehden, josta jäi tekemättä monta ihanaa mallia.

Ja kuvassa päällimäisenä näkyy toinen antiikkiaarteeni, vyyhdinpuut, jotka pyöriessään ihanasti nitisee ja natisee, mutta toimii hyvin. Lisäksi minulla on olemassa kerijälaite, jota myös käytän aina vyyhdillä olevien lankojen kerimiseen kerälle vyyhdinpuiden kaverina.

Tässäpäs nämä minun vermeet. :)

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Asteri

Vihdoin ja viimein jotain valmista. Tämä on ollut niin työn ja tuskan takana kun lähdin fiksuna muokkaamaan mallia ohjetta isommaksi. Silmukat eivät sitten täsmänneetkään enää ja kudekin loppui useita kertoja. Menin jo laskuissa sekaisin, montako vyyhteä kannoin kotiin.

Virkkasin, purin, virkkasin, purin ja virkkasin. Lopulta sain kaiken täsmäämään. Ja kyllä olenkin tyytyväinen.


Kokoa matolle tuli 7,2 kg ja halkaisija 180cm. Malli on Kauhavan Kangasaitan Asteri, muunneltuna. Kuteena Lilli-ontelokude ja koukku oli nro 8. Harmi kun kuva ei anna oikeutta maton koolle. Mietin pitkään laitanko kuvan, jossa itse 157cm varrellani makoilen matolla, mutta jänistin ja pysyn siltä osin anonyyminä. :)

Matto sai väliaikaisen paikan yläkerran aulasta, mutta tästä tulee sitten joskus olohuoneen matto sinne uuteen kotiin.

Kiva tätä oli virkata. Tämähän oli jo 4. mattoni virkkaamalla. Ainoa miinus oli lopussa tuo maton paino, joka meinasi käydä ylivoimaiseksi virkkausvaiheessa, oli tosi hankala siirreltävä.

Nyt on hiukan tyhjä olo, niin kuin aina ison valmistuneen työn jälkeen. Seuraavaksi taidan kuitenkin aloittaa ompelujutut. Pari tilaustyötä ja jotain kivaa muutakin pientä pitää samalla tehdä.

Erehdyin piipahtamaan Ottobren myymälässä, joka taisi olla iso virhe. Ainakin lompakkoni on sitä mieltä. :) Mikä valloittavien kankaiden maailma minulle avautuikaan! Missään en ole koskaan nähnyt niin kauniita kankaita sellaista määrää. VAU! Ja enhän minä sieltä tietenkään tyhjin käsin lähtenyt pois...

perjantai 22. helmikuuta 2013

Helmikuun SNY-paketti

Mukava viikonlopun aloitus. Ilmoitus SNY-paketin saapumisesta postiin odotti töistä tullessa kotona. Ei muuta kuin takaisin auton rattiin ja postiin. Eihän sitä nyt viikonlopuksi voinut sinne jättää! Enhän minä saisi edes nukuttua koko viikonloppuna.

Kylläpäs onkin niin minun näköinen paketti!


Paketti oli runsas ja herkullisia värejä täynnä. Ihan parasta oli ehdottomasti kiroileva siili -olkalaukku. Niin asenteellinen, mutta silti hempeä. Juuri niin kuin minä. Elävässä elämässä ole oikeasti melkoinen "kiroileva siili". Äkäinen, sanavalmis ja piikikäs tapaus. Mutta sisältä melko pehmo. :)

Lisäksi paketista löytyi vyyhti suklaan ruskeaa Vuorelman Satakieli 100 % villalankaa, sekä erilaisia apuvälineitä käsitöihin (tupsukone, silmukan lepuuttaja ja sukkapuikkosuojat) sekä hyvinvointiin (huulirasva ja käsivoide). Herkkuja oli koko perheelle asti. Mistäs sinä SNY tiesit, että mansikkasuklaa on mun lemppari? Lisäksi SNYni oli löytänyt jostakin kivan neuleaiheisen kortinkin vielä.

Suuri kiitos SNY!  Tästä viikonlopusta tulee mainio näillä eväillä.

Kuvausalustana toimi mattoprojektini, joka on viimeistä kierrosta vaille valmis. Laskuissa olen jo sekaisin, montako vyyhtiä tämä maton ketale on kudetta syönyt. Mutta ei sillä väliä, itselle raaskii laittaa. :)

Nyt täytynee alkaa selailemaan lehtiä, että mitä tuosta Satakielestä voisikaan tehdä..


torstai 14. helmikuuta 2013

Ystävänpäivän snyllätys

Sain vihiä jo aiemmin, että SNYni on muistanut minua ystävänpäivänä. Elimme jännityksessä ehtiikö yllätys perille oikeana päivänä. Täydellisesti ajoitettu SNYni!


Postilaatikkoomme oli kolahtanut paksuhko kirje, jonka esikoinen toimitti lumisateessa turvallisesti sisälle. Ihana Ekokauppakassi, joka on kuin lompakko, sulkeutuu pieneksi paketiksi pitkällä vetoketjulla, joka ylettyy kolmelle sivulle.

Ja avattuna näyttää tältä. Ihan reilunkokoinen kauppakassi.


Ihan kuin SNYni lukisi ajatuksiani. Olemme nimittäin perheeni kanssa tuskailleet tilannetta, että meillä on iso laatikko täynnä kaupan muovikasseja, mutta koskaan ne eivät ole mukana kaupassa ja on pakko ostaa uusia. Hirveä muovipussivyöry on valmis. Mitä tuhlausta ja epäekologisuutta! Tämä ekokauppakassi on askel siihen toivomaamme suuntaan. Tämän sijoitan käsilaukkuuni. Ostokset kaupasta tuotuani, pistän pussin takaisin paketiksi ja laukkuun, näin se on aina mukana, toisin kuin kotiin kerääntyvät muovipussit.

Hyvää ystävänpäivää kaikille! Ja kiitos SNY! Tskin maltan odottaa, mitä kivaa on seuraavaksi luvassa. :)

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Lähde mukaan buzzaamaan!

Niin minäkin lähdin! Ja se on hauskaa.

Buzzadorina saat kutsuja mukaan erilaisiin kampanjoihin. Saat testattavaksesi erilaisia tuotteita tai palveluita, levität tietoa tuotteesta ystävillesi ja tuttavillesi keskustelemalla heidän kanssaan eli buzzaamalla. Kampanjan aikana lähetät erilaisia raportteja. Osallistuminen on vapaaehtoista ja saat itse päättää lähdetkö mukaan sinulle ehdotettuun kampanjaan.

Jos kiinnostuit ja tahdot mukaan buzzadorien joukkoon, niin kirjaudu sisään tästä. Vain tästä linkistä kirjautumalla kirjaudut juuri minun rekrytoimaksi buzzadoriksi, joten autat samalla minua tielläni buzzadorina. Muista tallentaa blogisi osoite profiiliisi!


Lähde mukaan nyt! Kampanja on voimassa 15.2.1013 asti.

tiistai 22. tammikuuta 2013

Kuuleeko Tampere?

Memmu kuittaa!

SNY-kierros on siis lähtenyt käyntiin ja postipoika oli kiikuttanut ensimmäisen yhteydenoton postilaatikkoon. Jo itse kortti oli ihana. Niin minun näköinen. On tainnut salaisella ystävälläni mennä sunnuntai lukiessa blogiani. ;)


Kortti oli lähetetty Tampereelta, muutapa se tuo salainen ei varmaan itsestään tule paljastamaankaan. Sehän se on tämän leikin idea.

Itse opiskelin oman parini kyselykaavaketta ja siinä samassa paukahti päähäni, että unohdin vastata itse yhteen kysymykseen! En tiedä tarvitseeko SNY:ni tätä tietoa, mutta laitan sen nyt tähän kuitenkin. Eli kysymys ... muistaakseni numero 17... jalkani on kokoa 38, käsi 7½ ja päänympärys hurjat 57.

Mukavaa SNY-kierrosta kaikille, erityisesti omalle SNY:lleni!

maanantai 21. tammikuuta 2013

Salaisia ystävyyssuhteita





Lähdin mukaan muutaman kierroksen pituisen tauon jälkeen Salainen Neuleystävä kevään 2013 -kierrokselle. Nyt taas on koko kevääksi tiedossa mukavaa puuhaa oman parin yllättämiseksi ja jännittämiseksi, mitä taas puolestaan minun parini on keksinyt lähettää. Paketteja ja postia muutenkin siis sinkoilee suuntaan jos toiseenkin koko kevään ajan.

Mukavaa SNY-kierrosta kaikille mukana oleville. :)

maanantai 7. tammikuuta 2013

Pikakelaus vuoteen 2012

Hyvää alkanutta vuotta.

Nyt on aika tehdä pikakelaus viime vuoden käsitöihin. Niitä listatessani tajusin, että viime vuosi on ollut erityisen rikas siksi, että olen haastanut itseäni tekemällä ja opettelemalla paljon uutta.

Tässäpä siis vähän listausta aihealueittain:

Neulottua (eli kudottua) tuli 1 kauluri, 2 lapaset, 2 myssyä, 15 sukat.

Virkkasin noin 50 palaa isoäidinneliöpeittoon, 2 mattoa sekä opettelin tunisialaista virkkausta tekemällä lapaset.

Ommeltua tuli 3 karkkipussukkaa, 1 patakintaat, 2 läppärilaukkua.

Hopeatyöt olivat täysin uusi aluevaltaus, josta olen erityisen ylpeä. Tein hopeasta 2 solmioketjua, 2 kaulaketjua ja 3 rannekorua.

Onnistuin myös yllätyksekseni askartelemaan sisustuslampun ja 4 korurasiaa.

Kesken jääneitä töitä, joita on tänä vuonna tarkoitus jatkaa ovat tällä hetkellä virkattu matto (joka odottaa lisää ontelokudetta), isoäidinpalapeitto (odottaa taas inspiraatiota), karkkipussukoitakin on tulossa lisää (kunhan vain ehtii tyhjentämään niihin materiaalia) ja lisäksi ystävän kanssa aloitettu taulutyöpajaprojekti, joka saataneen päätökseen lähiviikkoina.

Paljon kaikkea ihanaa on siis tulossa ja pää suoltaa koko ajan lisää ideoita.

Joululoman aikaan minulle iski joku hillitön sukka vimma ja kudoin kotoa arkun uumenista löytyvistä langoista 9 paria sukkia. Tässä vähän makusteltavaksi.





Nyt on sukat hetkeksi kudottu ja mielessä on jotain paljon suloisempaa, saa nähdä syntyykö siitä esittelykelpoista...